Olen ehdolla Eurovaaleissa 2024
Olen todella otettu tästä luottamuksesta päästä Vasemmistoliiton ehdokkaaksi 9.kesäkuuta järjestettävissä europarlamenttivaaleissa 20 mahtavan ehdokkaan joukkoon. Euroopan unionissa tarvitaan nimenomaan nuoria päättämään meidän tulevaisuuttamme koskevista asioista ja tekemään tulevaisuusviisaita päätöksiä meitä kaikkia koskettavien, aikamme eri kriisien ratkaisemiseksi. Erityisesti tahdon olla mukana vastaamassa ilmasto- ja ympäristökriiseihin sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla, viedä EU-politiikkaa ennakoivampaan suuntaan sekä edistää kokonaisturvallisuutta kaikkialla Euroopassa.
Minulla on kokemusta vaikuttamisesta aina paikallistasolta kansainvälisiin ja EU-kysymyksiin, joiden parissa olen työskennellyt Suomen nuorten ilmastodelegaattina vuosina 2021–2022. Vahva itäsuomalainen identiteetti yhdistettynä maailmankansalaisuuteen on minulle tärkeä ajuri toimia kotimaan, EU:n ja koko maailman parhaaksi.
Maailmaa, mannerta, eikä maata muuteta yksin. Juuri sinä olet lämpimästi tervetullut mukaan tekemisen meiningistään tunnettuun, ylisukupolviseen kampanjatiimiimme!
Tahdon olla periferian puolustaja ja tuoda EU:n näkyväksi itäsuomalaisten arjessa ja itäsuomalaiset näkyväksi EU:n arjessa. Meijän meppi-Maijana.
Tehdään siitä yhdessä totta!
#maijastameppi #meijänmaija #meidänääni #eurovaalit #eu #useyourvote
