Ensimmäinen kausi Joensuun kaupunginvaltuutettuna ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen valtuutettuna on tulossa pian päätökseensä. Huhtikuun 13.päivä koittavat seuraavat kunta- ja aluevaalit, joissa pyydän luottamusta jatkokaudelle.

Kuten Karjalainen juuri julkaistussa haastattelussaan minusta kirjoittaa, tein 5 vuotta sitten päätöksen lähteä mukaan politiikkaan, enkä ole päivääkään tätä päätöstä katunut. Päinvastoin, koen löytäneeni oman paikkani ja itselleni sopivimman tavan vaikuttaa paremman huomisen puolesta valtuutettuna ja toivottavasti vielä myös kansanedustajana.

Ensimmäinen valtuustokausi kaupungilla ja hyvinvointialueella on opettanut paljon ja samassa suhteessa vaikuttamisenpalo on vahvistunut. Tieto on valtaa. Avaan vielä tarkemmin omina julkaisuinaan, että mitäs sitä on tullut valtuutettuna kaupungilla ja hyvinvointialueella tehtyä. Sen voin jo nyt vilpittömästi todeta, että olen parhaani mukaan käyttänyt niitä vaikuttamisen työkaluja, mitä minulla rivivaltuutettuna on käytettävissä ollut ja pyrkinyt asiat edellä saamaan parannuksia aikaan muun muassa valtuustoaloitteiden kautta. On ollut hyvin merkityksellistä, miten konkreettisesti asukkaiden arkea parantavia muutoksia valtuustoaloitteilla olemme saaneetkaan aikaan! 

Ja nimenomaan me, sillä yksin ei kukaan saa mitään aikaiseksi. Koen, että olen onnistunut tämän valtuustokauden aikana rakentamaan siltoja yli puoluerajojen sekä tekemään politiikkaa asiat edellä. Ollen kuitenkin tarvittaessa rohkeasti myös se, joka esittää kiperän kysymyksen saaden useamman huokaamaan hiljaa helpotuksesta.

Tarvitsemme rohkeita ja välittäviä päättäjiä lisää ja itse haluaisin jatkokaudella eritoten vaalia tällaista päätöksentekokulttuuria, jossa jokainen päättäjä ja asukas kokee uskaltavansa osallistua päätöksentekoon taustastaan tai osaamisestaan riippumatta. Politiikan tulee kuulua meille kaikille. Siispä tämä on kutsu lähteä mukaan ehdolle, sillä vaikka meinaan haljeta ylpeydestä ennättyssuureen kuntavaaliehdokaslistaamme Joensuun Vasemmistolla, listallamme on vielä tilaa – juuri sinulle. Arjen asiantuntijalle.

Joten annetaan äänemme kantaa ja  tehdään yhdessä huoletonta arkea Joensuuhun sekä hyvinvoivampaa Pohjois-Karjalaa todeksi!

Juhlistamme kampanjan avausta tulevana lauantaina 22.helmikuuta klo 16.00 alkaen kakkukahveilla Joensuussa ja etäyhteyksin. Lämpimästi tervetuloa mukaan kampanjatiimiini tekemään yhdessä vaalivoittoa!

(Ja keksitään yhdessä tähän loppuun jatkoa varten hyvä slogan!)

Sydämellisesti,
Meijän Maija