Ennen kaikkea meijän Maija

Kiitos, että annoit äänesi minulle. Kiitos, että tuit minua ja kuntavaalikampanjaani. Kiitos, että olit omalla tavallasi mukana matkalla Joensuun kaupunginvaltuustoon.

Vaikka henkilökohtainen vaalitulokseni on voitto, kokonaiskuvan kannalta vaalitulokset sekä tilanne ei näytä hyvältä ekokriisien ratkaisun, nuorten vaikuttamismahdollisuuksien eikä tasa-arvon kannalta.

Joensuussa menetimme yhden valtuustopaikan ja ryhmämme pieneni 5 paikkaan. Tulosta osaltaan selittää se, että kaksi juuri päättyneen valtuustokauden valtuutettua eivät asettuneet ehdolle näissä kuntavaaleissa ja jostain syystä jatkokauden saaneet menettivät ääniä. 145 saamaani ääntä, meidän upeiden nuorten varavaltuutettujen sekä muiden ehdokkaiden jokainen ääni auttoivat onneksi kuitenkin paikkaamaan. Joensuussa myös yhä harvempi äänesti. Äänestysprosentti oli 47.6%, alle puolet Joensuun väestöstä ja valtakunnallinen äänestysprosentti oli myös todella matala, 55,5%.

Luen parhaillaan Johan Tellin kirjaa “100 tekoa Maapallon puolesta” (2007). Alkusanoissa näin ajankohtaisen osuvasti lausutaan: “Demokratia ei tarkoita pelkästään äänestämistä vaaleissa. Demokratia tarkoittaa myös jatkuvaa dialogia poliitikkojen kanssa. Suoran kansanvallan idea on se, että poliitikot kuuntelevat äänestäjiään. Silloin äänestäjien ei pidä pysyä hiljaa.”

Voiko alhainen äänestysprosentti kieliä siitä, etteivät joensuulaiset koe tulleensa kuulluiksi kuntapäättäjien toimesta? Onko dialogia käyty, ja avoimesti? Nämä ovat asioita, jotka haluan uutena kaupunginvaltuutettuna selvittää ja parhaani mukaan vaikuttaa, jotta ihmiset voisivat uskoa demokratiaan ja vaikuttaisivat, yhdessä muiden ihmisten kanssa. Kaupunginvaltuutetut, poliitikot ja missä tahansa vaikuttavassa roolissakin olevat ovat ennen kaikkea ihmisiä. Teen parhaani, että kuntapolitiikka tulisi jatkossa olemaan lähempänä ihmistä.

Äänestysaktiivisuus on laskenut jo pitkään. Tilanne on vakava, sillä tämä ei itselleni kansanvaltana näyttäydy, jos vähemmistö ihmisistä käy äänestämässä. Sillä Suomi on luokkayhteiskunta, josta tämän kuntavaalituloksen ja tilastojen valossa sekä kaupunkilaisten kanssa käymieni keskustelujen perusteella vaikuttaisi siltä, että äänestämässä ovat käyneet vallitsevasta poliittisesta valta-asetelmasta eniten hyötyvä korkeatuloisimpien joukko, kun taas matalatuloisten ja keskituloisten enemmistö eivät.

Syitä voi olla monenlaisia, kenties matalatuloisten pettymystä rikkaiden leikkauspolitiikkaan, alemman keskiluokan tyytyväisyyttä omaan etuoikeutettuun elintasoonsa ja tilanteeseensa, tai jotain ihan muuta. Korostan, että tämä on vain oma tulkintani tilanteesta, jota tukee keskusteluni ihmisten kanssa, jotka eivät aikoneet äänestää, tietämykseni keskustelukumppaneideni taustatekijöistä, tietämys eri puolueiden kannattajakunnasta sekä tutkimus yhteiskuntaluokista Suomessa (https://www.tuni.fi/…/suomi-on-edelleen-luokkayhteiskunta/).

“Et voi pelastaa maailmaa yksin. Toisaalta poliitikko ei voi pelastaa maailmaa ilman sinua, Hän tarvitsee laajan kansanjoukon tukea voidakseen ajaa ympäristöä säästävää politiikkaa – – Jos uskot, että ympäristön voi pelastaa vain suurten ja kattavien kansainvälisten päätösten avulla, voit silti aloittaa ottamalla yhteyttä kunnallispoliitikkoosi, toisaalta koska hänen kauttaan tärkeät kysymykset välittyvät ylemmäs poliittisessa hierarkiassa, toisaalta koska hyvät kunnallispoliitikot päätyvät lopulta Eduskuntaan. Eikä sieltä ole pitkä matka europarlamenttiin tai YK:n yleiskokoukseen”.

Allekirjoitan Tellin ajatuksen yhteistyön merkityksestä sekä hänen ajatuksensa kunnallispoliitikosta. Haluan kehittyä hyväksi kunnallispoliitikoksi ja päästä Eduskuntaan tukemaan Mai Kivelän kaltaisia ympäristösotureita ja yhdessä parantamaan koko Suomea sekä tulevaisuuttamme. YK:n ilmastohuippukokouksen näen myös mahdollisuutena mahdottomuuden sijaan. Olen valmis menemään niin pitkälle, kuin tarve vaatii. Sillä tulevaisuus vaatii tekoja, nyt. Matka siis jatkuu, käydään se yhdessä.

Minä olen Maija Kuivalainen, ennen kaikkea meijän Maija, ihan tavallinen ihminen kuten meistä jokainen. Olen se kunnallispoliitikko, joka haluaa pelastaa maailman – kaupunki kerrallaan ja joka tarvitsee siihen juuri sinun apuasi. Ollaan siis yhteydessä ja tehdään Joensuusta, koko Suomesta sekä maailmasta aidosti parempi paikka meille kaikille, ei harvoille! Pysäytetään ekokriisit ja turvataan tulevaisuus, yhdessä!

Nyt on meijän aikamme!