Tällä viikolla 17.10. Asunnottomien yössä vaadittiin asunnottomuuden poistamista. Asunnottomien yötä on vietetty jo 20 vuoden ajan YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17. lokakuuta. Katu ei ole koti ja asunto on ihmisoikeus!
Kirjoitin sanomalehti Karjalaiseen eriarvoisuuden ja asunnottomuuden yhteydestä:
Yhdessä yössä asiat voivat muuttua. Asunnottomuus voi kohdata kenet tahansa meistä. Hallituksen asettama tavoite asunnottomuuden poistamiseksi vuoteen 2027 mennessä on haastava, kun asunnottomuuteen vaikuttavat ongelmat ovat lisääntyneet. Asunnottomuuden pitkittymisen taustalla on usein talousvaikeuksia, mielenterveyshaasteita ja päihdeongelmia. Lisäksi epävakaa maailman tila luo uusia ongelmia.
Haastavuus tässäkään asiassa ei tarkoita mahdottomuutta. Kyse on eri toimijoiden yhteistyöstä ja ennen kaikkea poliittisesta tahdosta. Asunnottomien yö-kansalaisliikettä lainatakseni ihmisten hyvinvoinnin ja turvallisuudentunteen lisääntymiselle ei voi hintalappua laittaa, mutta yhteiskunnan saamapuolelle nekin vaikutukset ropisevat.
Yhden pitkäaikaisasunnottoman asuttaminen säästäisi yhteiskunnalta arviolta 15 000 – 20 000 euroa vuodessa. Pohjois-Karjalassa 65 asunnottoman kohdalla tämä tarkoittaisi noin miljoonaa euroa. Säästöä kertyy kaupunkien, kuntien ja hyvinvointialueiden kuluista esimerkiksi päivystyksen, ensihoidon sekä järjestyksenvalvonnan puolelta.
Asunnottomuuden vähentäminen ei siis ole edes kuluerä. Asunnottomuus on inhimillinen tragedia, joka koskettaa ja kytkeytyy yhteiskuntamme ongelmiin.
Meidän päättäjien tulee muuttaa asenteita, yhteiskuntarakenteita sekä lisätä rahoitusta, jotta asunnottomuutta olisi aidosti mahdollista vähentää.
Eriarvoisuus on yksi asunnottomuuden perimmäisistä syistä. Sitä on Suomessa lisännyt eritoten Sipilän hallituksen aktiivimalli sekä leikkaukset sosiaaliturvasta. Etuoikeuksien sokaiseman politiikan seuraukset ovat hajottaneet hyvinvointiyhteiskuntaa.
Meistä jokainen voi vaikuttaa asunnottomuuden vähentämiseen eriarvoisuutta kitkemällä. Kaikkein vaikuttavinta on lähteä mukaan muuttamaan eriarvoistavia yhteiskuntarakenteita. Se ei vaadi päättäjäksi ryhtymistä, vaan voi myös tukea yhdenvertaisuuden puolesta toimivia päättäjiä ja asiantuntijoita.
Tehdään yhdessä todeksi tulevaisuus ilman asunnottomuutta!
asunnottomienyö #asuntoensin #koti #ihmisarvo #kaikille #inhimillisyys #yhdenvertaisuus #yhteisöllisyys #turva #katueiolekoti #joensuu #pohjoiskarjala #meijänmaija #meijänääni #kuivalainen2023
